Minna Hepburn jatkuu...

Kahden lapsen äidillä, joka pyörittää omaa vaatemerkkiä riittää kiirettä. Vastaillessaan simultaanisti shoppailijoiden ja minun kysymyksiini hän huokaiseekin, että ei ehkä olisi ryhtynyt koko hommaan, jos olisi tiennyt kuinka paljon työtä siinä on. Saman lausahduksen olen muuten kuullut useampien omaa vaatemerkkiään tekevien yrittäjien suusta! Mutta onneksi hän aloitti puuhan, sillä sen lisäksi että Minna-vaatteet ovat ihania, on tämäntapainen tuotanto ainoa realistinen tapa turvata pitsiteollisuus sen syntyseuduilla.

Lisäksi arvostan sitä, että ylijäänyt leikkausjäte hyödynnetään. Kuulemma nykyään tuotanto on jo niin laajaa, että ihan joka tilkkua ei voida hyödyntää. Mutta lähes kaikki leikkuujäte säilötään suuriin tynnyreihin ompelustudiolla, ja käytetään vaatteiden koristeluun tai koruiksi.

 Tässä on kai käynyt selväksi, että fanitan Minnaa ihan kympillä. Jos nyt jotai pientä valitettavaa pitää keksiä, niin se on Minna Hepburnin kaavoituksellinen viehtymys kimonohihoihin (siis hiha ja etu/takakappale samaa palaa).  Ne eivät sovi kaltaiselleni alaspäin levenevälle vartalomallille.

Kysyin Minnan vinkkiä epäröiville pitsipukeutujille. Hän suosittelee modernien elementtien yhdistämistä pitsiin, esimerkiksi valkoisen herkän pitsimekon kaveriksi mustaa nahkatakkia, jolloin lookista ei tule "overkill". Minna itse on mallistonsa paras mannekiini, edellisessä postauksessa nähty romanttinen toppi farkkuihin yhdistettynä ei näytä mitenkään ylenpalttiselta. Tällä hetkellä parhaiten myyvät Minnan häämalliston vaatteet, joissa yhdistyvät materiaalin romanttisuus ja koristeellisuus elegantin yksinkertaisiin malleihin. Ja niitä voi pitää häiden jälkeenkin, toisin kuin hääpukuja yleensä.

Nyt Minna-vaateita saa Armoire-putiikista Helsingistä, mutta Minna suunnittelee oman kaupan avaamista Suomeen. Vaatteitahan saa jo nyt nettikaupasta, ja mikä hienointa, myös pitsikankaita kotiompelijoille! Tulevaisuuden haaveena on ottaa yhteyttä nyplääjiin, ja suunnitella eksklusiivinen käsintehtyjä brysselinpitsejä sisältävä mallisto. Toivon menestystä Minnalle, näitä pitsi-ihanuuksia ei voi olla rakastamatta!

Kaksi ylintä kuvaa Armoire-putiikista Helsingistä, loput Minnan.

ps. vinkki pitsiverhoja (pitsiverho, pitsiverhot, pitsiverhoon) etsiville, joita googlesta blogiini tulee viikossa yli tusina - Minnan nettikaupan pitsikankaista saa ihanat pitsiverhot. Pitsiverhoiksi ne on alunperin suunniteltukin! Ylläoleva kuosi "Kerry" on oma suosikkini.

Minna Hepburn ja onko brittiläisellä pitsiteollisuudella toivoa?

Olettehan jo tutustuneet Minna Hepburniin? Hän on suomalainen, Englannin Dorsetissä asuva suunnittelija, joka tekee brittiläisistä laatupitseistä eteerisen kauniita Minna-vaatteita. Lumoavat mekot ja koristeet ovat saaneet huomattavaa suosiota muotipiireissäkin.

Vaatteiden materiaalit ovat huippulaadukkaita ja melko lailla uniikkeja, tietääkseni kukaan muu (keskihintaluokassa siis - unohdetaan nyt haute couture ja muu tavoitamattomissa oleva) ei käytä vastaavia vanhoilla koneilla tehtyjä upeita pitsejä. Ei mitään tylsää tusina-raschelia, vaan Minna-mekoissa on Leavers-pitsejä, madras-pitsejä, puuvillaisia koenommeltuja pitsejä - kaikkea hienointa, mitä koneilla aikaan saa. Kyllä vintage-pitsit ovat ihan nastoja, mutta vanhoilla koneilla tehty uusi pitsi saa todella sydämeni tykyttämään...

Minna oli itse myymässä mekkojaan Helsinki Fashion Stock Salesissa, jossa hän ehti vastailla kysymyksiini huolimatta lähes rusentavasta tungoksesta.

Minna-merkin tarina alkoi kirpputorilta löydetyistä vintagepitseistä. Erästä pitsilajia kutsuttiin "Skottilaiseksi pitsiksi", ja Minna alkoi selvittää kuka näitä pitsejä valmistaa. Suurin osa linkeistä johti Amerikkaan, mutta maalaisjärki sanoi että jokin yhteys pitäisi olla Skotlantiin. Viiden tunnin googlailun jälkeen Minna paikallisti skottilaisen madras-pitsiverhoja tekevän tehtaan, ja sai tehtaaseen monien mutkien kautta yhteyden (sivuhuomautus: madras-pitsi on kudottua harsomaista kangasta, johon tiheämmät alueet muodostavat kuvioita).

Tehtaan paikallistamisen vaikeus kuvaa hyvin brittiläisen pitsiteollisuuden - tai oikeastaan koko tekstiiliteollisuudesn - ongelmaa. Tuotteet ovat loistavia, mutta markkinointi on minimaalista tai aivan onnetonta. Suurella osalla tehtaista ei ole nettisivuja, joista Minna antoi esimerkiksi erään oman toimittajansa, huippuluokan hienoja villakankaita tekevän tehtaan. Ei nettisivuja, ja näin ollen juuri kukaan ei tiedä tehtaan olemassaolosta, ja näin ollen tehdas kamppailee olemassaolostaan. Samoin kahden vanhan herran pitämä pitsitehdas lopetti kannattamattomuuden takia. Koska kukaan lähiympäristössä ei halunnut ostaa kymmenmetrisiä pitsikoneita, joiden langoittamiseen meni kahdelta ihmiseltä neljä tuntia, ne romutettiin. (Aarrrghh! Kärsin…) Ja kuitenkin olisi taatusti riittävästi pitsinhimoisia ostajia, jotka varmasti olisivat valmiita maksamaan ylellisestä pitsistä sopivan hinnan - kunhan se vain olisi tarjolla selkeällä nettisivulla, parilla klikkauksella tilattavissa.

Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta haluaisin silti ehdottaa brittiläisille erikoistekstiilitehtaille jonkinlaista yhteenliittymää tai yhdistystä, joka markkinoisi asian hienoutta suurelle yeisölle. Pitsitehtaita on enää muutama, joista madras-pitsejä tekevällä menee ihan hyvin, mutta muut ovat henkitoreissaan. Douglas Gill, joka tekee pääasiassa raschel-pitsejä, sai sentään taloudellisen piristysruiskeen, kun kauppa-alan reality-ohjelmaa tekevä Mary Portas halusi pöksyjensä reunaan englantilaista pitsiä. Ehkä brittiläisen tekstiiliteollisuuden lamaannustilan murtamiseksi on toivoa.

Madras-pitsejä tekevän skottitehtaalla on sekä moderneja pitsikoneita, että 110 vuotta vanhoja reikäkorttikoneita, joista vanhat koneet kuulemma toimivat paremmin! Viidenkymmenentuhannen kuviomallin kokoelma on upea aarre, mutta kuviot ovat tietenkin aika perinteisiä. Minnan eräs uusi projekti onkin 2000-luvulle päivitettyjen luksus-pitsiverhojen mallisto. Siitä tulee "räjäyttävän kallis" mutta upea. Olen joskus laiskasti pohdiskellut, että jonkun pitäisi suunnitella uusia, tämän ajan pitsiverhomalleja, mutta Minna on tarttunut toimeen. Loistavaa! Tuskin maltan odottaa, mitä hienouksia sieltä tulee. Minnan vaatteiden materiaalit ovat viimeisen päälle laadukkaita, joten epäilemättä myös verhomallistosta tulee hintansa arvoinen.

 Minna Hepburnilla oli ennen Minnaa toinen vaatemerkki, jonka viimeisiä varastoja kuvan pahvilaatikosta myytiin huippuhalpaan hintaan. Laatikko oli kuulemma aivan täynnä tapahtumaan tullesa, nyt sunnuntai-iltapäivänä pohjalla oli enää muutamia vaatteita.

Toinen osa jutusta seuraa huomenna! Kuvat minnan nettisivuilta, paitsi viimeinen minun ottamani.

Linkkejä
Minnan nettisivu

Minnan blogi
Minnan Pinterest
Minnan haastattelu Amelias-nettilehdessä
Minnan haastattelu Lady of Mayhem-blogissa

Äidin ja tyttären pitsit

Viime päivinä Helsinki on ollut aivan paratiisimainen. Kukkia, ihania tuoksuja, läpikuultavaa vihreyttä ja kaikenlaisia innostavia tapahtumia... wau! Kaivoin kesähameet kellarista esiin, tässä ylläni on eräs Pitsikirjassa esiintynyt hame. Pikku Onnettarella on jo talvella ompelemani pellavamekko, jonka yläosa ja hihat ovat tanakkaa puuvillaista Leavers-pitsiä vanhasta liinasta.

 Takana on kirpparilta löydettyjä violetteja kangasnappeja kahta eri sorttia, jotka sattuvat olemaan tismalleen samankokoisia.

Pikku Onnettarella on päässään Kierrätyskeskuksesta ostettu hattu, jota meinasin kyllä itselleni. Mutta kun lapsi ihastui hattuun, kiitin vain onneani - kaikki hatut eivät halua pysyä päässä.

Lähis napeista ja pitsistä. Liina oli Leavers-pitsistä leikattu neliö, jonka sivuihin oli ommeltu Barmen-pitsinauhat reunaa siistimään, pitsinauha näkyy kuvan alaosassa.

Tälläistä tänään, eipä voi kuin olla kiitollinen, että on näin kaunista ja mukavaa!

Pietarsaari II

Yövyin Pietarsaaressa Lilja-nimisessä hostellissa, johon olin hyvin tyytyväinen. Kuvissa on hostellin kahvila, joka kuten kaikki huoneetkin, on sisustettu 1950-luvun huonekaluilla. Entiseen talliin sisustetussa huoneessa tunnelma oli kuin rauhallisella kesämökillä.

 Shallow is the new -blogin Ria oli joskus kauan aikaa sitten suositellut minulle täkäläistä Blossom-sisustus- ja muun söpöystavaran kauppaa. Ja aikas hurmaava se kyllä olikin. Harmi vain, että en ehtinyt sovittaa yhtään myynnissä olleista ihanista pitsivaatteista, kun osuin kauppaan vain vartti ennen sen sulkemista. Ostin sentään puisen tiskiharjan. Se on tuossa 50-luvun yöpöydän päällä.

Huoneessa oli kaksi sänkyä, mutta onnekseni ei ketään jakamassa sitä. Sängyllä on scifipokkari, johon uppouduin illalla, ja pari pussukkaa, jotka olen todennut käteviksi matkakassin järjestyksenpitäjiksi.

 
Tässä pari näytettä museoon talletetuista papereista. Ylimmästä en ihan tiedä mitä siinä on laskeskeltu, alemmassa on "Dagbok", työvuoro- ja tuloslistoja vuodelta 1914 tai -15. Ihana käsiala. Selvisi mm., että pitsitehtaalla on tehty alusta alkaen kolmivuorotyötä.

Museon kokoelmissa on neljä pitsimallikirjaa, melko lailla samanlaisia kuin minulla hallussa oleva. Mutta erojakin on - tässä on kuminauhallista pitsiä, mitä minulla olevassa mallikirjassa ei ole! Lassfolkilla tehtiin pitsien lisäksi paljon erilaisia nauhoja, erityisesti kuminauhoja. Ehkä seuraavaksi hullaannun kuminauhoista!

Tervehdys Pietarsaaresta / Hälsning från Jakobstad

 Tutkimusmatka numero kaksi suuntautui Lassfolkin pitsitehtaan takia Pietarsaareen. Ilma on leppeä ja kaupunki tuo mieleeni ehkä Porvoon. Juna oli myöhässä puolitoista tuntia, mutta mitäpä tuosta. Matkustaminen on mukavaa, ja tykkään ravintolavaunussa leppoisasta kahvin hörppimisestä (lohiannosta en kyllä tilaa toiste, tunkkainen hyi!).

 Varhaiskesäinen Suomi kauneimmillaan. Tuomet kukkivat, niityillä lepattelee perhosia ja peltoja äestetään.

 Museoväki otti minut ystävällisesti vastaan, ehdin vilkaista runsasta arkistoa ja pitsimallikirjoja. Lassflokin pitsitehtaasta on laitettu paljon tavaraa talteen, ja sattumalta juuri minun jälkeeni sisään käveli mies, joka toi lahjoituksena laatikollisen pitsitehtaaseen liittyviä painolaattoja! Eli kokoelmat karttuvat koko ajan.

Monta mielenkiintoista valokuvaa ja ihana vanhan paperin tuoksu museon arkistossa.

Entiseen pitsitehtaan kiinteistöön ollaan remontoimassa oppilaitosten kampusaluetta. Rakennuskompleksissa on 4 eri ikäistä osaa, 1910-luvulta 1960-luvulle.

Illalla vielä haastattelin lähes 40 vuotta pitsitehtaalla töissä ollutta miestä. Hämmästytin itsenikin puhumalla ruotsia. Opin valtavan paljon mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi samanlainen pitsikuvio puuvillasta ja silkistä vaatii erilaisen reikäkorttimallin, sillä langat on kierretty eri päin, ja jos puuvillan reikäkorttimallia käyttää silkille, tulee vain sotkua. Ajatelkaa kuinka paljon tietoa näillä entisillä työntekijöillä on...

Pitsitieteen piperrystä: anakronistinen mysteeri

Kun järjestelin pitsilaatikoitani, törmäsin viiden pitsireunaisen nenäliinan settiin, jotka olen joskus ostanut kirpputorilta. Hieman ryppyinen esimerkki näyttää, että mistään taidekäsityöstä ei ole kyse. Pitsit on ommeltu aika roisisti siksakilla liinan huolittelemattomaan reunaan, nämä ovat varmasti uutenakin olleet todella halpoja.

Outo juttu tässä on se, että reunan pitsi on ihan varhaisimpien pitsikoneiden tuotokselta näyttävää. Olen nyt junassa (matkalla Pietarsaareen haastattelemaan entisen Lassfolkin pitsitehtaan väkeä), eikä minulla ole Pat Earnshaw'n "How to Recognise Machine Lace" -kirjaa mukanani varmistaakseni asian, mutta ilmankin olen melko varma että tämä on "point net"-koneella tehtyä, eräänlaista neulottua verkkoa. Point net -kone oli nykyistä pitsiteollisuutta vallitsevan raschel-konetyypin esiäiti kaukaa 1700-luvun lopulta.

Mutta mitä ihmettä point net-koneella tehty pitsi tekee nenäliinassa, joka on ommeltu kasan siksakilla? Kun point net-pitsejä tehtiin, ompelukoneen keksiminen oli vielä kaukana tulevaisuudessa - varsinkin sellaisen, jolla voi ommella siksakkiakin. Pitsi näyttäisi olevan puuvillaa, jota taas yleensä ei käytetty point net-koneessa 1700-luvulla (vaan silkkiä). Enkä muutenkaan voi uskoa, että tähän vaatimattomaan nenäliinaan olisi käytetty antiikkista pitsiä, edes konetekoista sellaista.

Onko jossain majassa tai vajassa ollut ikivanha point net -kone, jolla joku köyhä perhe on kammennut kokoon halpaa pitsiä halpoihin nenäliinoihin? Vai onko raschel-koneella imitoitu point net -pitsejä? Ja miksi niin olisi tehty, sillä niillä saisi aikaan näyttävämpääkin jälkeä? Pelkäänpä, että tämä mysteeri ei tule piankaan ratkeamaan.

Anders Lassfolkin mallikirja osa II

 

Siroa pitsiä ohkaisista langoista. Ihan nukkekodin mittakaavassa! Barmen-koneella tehtyä pitsiä, joka lähestyy jo siron Leavers-pitsin herkkyyttä.

 

 Pitsikulmia ja -neliöitä, varmaan tynnynpäällisiin kiinnitettäviksi.

"Tekosilkkisiä" pitsejä, taitaa olla viskoosia..? En viitsi irroittaa lankaa polttokoetta varten.

Kaksi mallia, jotka nerokkaasti simuloivat käsintehdyn pitsin takaisin tulosuuntaansa kääntyviä lankoja. Koneella tehdessä langat eivät voi liikkua kuin sivulle ja eteenpäin, taaksepäin käntyminen on mahdotonta. Nämä kaksi pitsiä on suunniteltu hienosti niin, että näyttää kuin langat kääntyisivät taaksepäin, vaikka ne eivät sitä teekään.

Tästä olisi vaikea sanoa, onko tehty käsin vai koneella, jos löytäisi sen jostain muualta kuin mallikirjasta. Mutta yläreunan lankaa poimuttamalla sen voi selvittää.
Mielenkiintoinen, minimalistinen kuviointi!

 

Vasemman sivun verkko olisi hauskan moderni pitsisomiste tänäkin päivänä. 

Kävisi myös kirjonnan pohjaksi.

 

Ihan kirjan loppusivuilla on muutamia aika villejäkin väripitsejä. Kaksiväriset ovat vielä ihan jees, mutta kolmi- tai neliväriset eivät ole oikein ... hmm, tyylikkäitä.

Järjestin pitsilaarit ja muita kuvia

  

Pitsilaatikot ovat viime aikoina tursuilleet epäsiististi. Kun ei mahdu, niin ei mahdu, vaikka kuinka vuoroin tunkisi ja vuoroin viikkaisi. Kun Siivouspäivänä onnistuin ostamaan erityisen viehkon vanhan matkalaukun, annoin pitseille luvan levitä taas uuteen lootaan. Ja näin sievä tuli!

Ostin myös rottinkituolin, siitä kuva Pellavahelmassa.

 Tässä pari viikkoa sitten tekemäni kirppissyöksähdyksen tulos. Pienenpienet kahvikupit olisi kai voinut jättää ostamatta, harmi kun sieviä kuppeja ei tarvitse enempää kuin muutaman parin. Mutta ehkä niille joku käyttö löytyy. Pikkukorin löysi ja halusi itselleen Pikku Onnetar, ei vielä kahtakaan ja tunnistaa jo hyvän korin...

Oli niin kaunis pahvi langalla, että ostin tuo ihan koristeeksi.

 

Joskus viime viikolla esittelin Monnalisa-merkkisen kirjotun tyllin pinkein kukkasin. Päädyin ostamaan palan samaa, mutta valkoisena, kun alelaarissa tuli vastaan. I-ha-naaaaa, ih! Näyttäisi erityisen ajankohtaiselta nudenvärisen Calaisista ostetun pitsin alla. Voi kun nyt tietäisi tuleeko kutsu kustantajan kevätkekkereihin vai ei, voisi alkaa sommitella söpöstysmekkoa.

 

Femeinine Wardrobe-kirjan inspiroima silkkipaita on edelleen kesken, nyt loppui lanka eikä sitä saa helatorstaina tietenkään lisää. Oikeassa ylänurkassa itseostamani äitienpäiväkukka.